Viikonlopun jälkeen

53,8kg / bmi 18,4

Hyvinvoivan näköinen

///poistin kuvan

Paino sahaa vähäsyömisestä huolimatta. Ja varmaanpa tämä helle tekee sen. Onpa nyt tiukassa se 53kg. Haluan nähdä sen 53,9kg vaa'assa. Hm. Tänä aamuna taas 54,5kg. Mutta kyllä se tästä.

Ystävä, jota en ole nähnyt moneen vuoteen, kyläili meillä eilen. Hän laittoi myöhemmin viestiä, että olin niin kaunis ja hyvävointisen oloinen. Osa minusta ajatteli, että onpa ihanasti sanottu ja ehkä tosiaan kaikki on hyvin, voin hyvin. Ja osa minusta oli pettynyt. Näytänkö yhä hyvinvoivalta?

Tässä onkin joku sairastumiseni ydin. En osaa oikein käsitellä vaikeita tunteita, masentuneisuutta, vihaa, epäonnistumista, pettymistä, nolostumista ym. Enkä osaa puhua ääneen niitä tunteita kovin hyvin. Näytän ulospäin tasapainoiselta, iloiselta ja hyvinvoivalta, vaikka tekisi mieli viiltää, että hankala tunne menisi pois. Ja yritän muuttua liian laihaksi, jotta ulkokuoreni vastaisi sisäistä kokemustani: en voi hyvin. Näettekö nyt, en voi hyvin.

On ihanaa voida hyvin. Sairastaminen on ihan paskaa. Miten keplottelisi itsensä tästä suosta nyt?

Ja kuitenkin, 53 kiloa, näen silmissäni vain seuraavan etapin.

Bmi 18,5

54.1kg tänä aamuna. Normaalipainon alaraja, check.

Syömishäiriölle mikään ei riitä

Paino 54,2kg / bmi 18,54

Vaaka. Siitä kaikki tämä aina alkaa ja jatkuu. Viime kerralla aloin toipua, kun annoin vaakani pois moneksi vuodeksi. Halusin välillä kovasti vaakaa uudestaan kotiin, mutta kestin. Nyt viime vuonna odottaessani toista lastani, en enää pystynyt vastustaa houkutusta ja ostin vaa'an. Raskauden aikana painonnousua seurataan ja vaa'an numerot on vaan niin triggeröiviä... ja sillepä tielle jäin. Tiesin sen olevan riski, mutta oli niin pakottava tarve. Lihoin raskauden aikana n.20kg, jotka tiputin noin 10 kuukaudessa. Ennen raskautta painoin 56kg eli olen jo laihtunut sen alle.

Oon painanut näin vähän viimeksi 14-vuotiaana, kun urheilin ja söin terveellisesti ja no, olin teinin kehossa. Kehonkoostumus oli erilainen. Tiedän, että minulle kehon normaalipaino/biologinen paino nyt aikuisena olisi varmaan n.58-62kg. Päivä päivältä vaan haaveilen lujemmin siitä 50 kilosta ja ehkä sittenkin 49 kilosta. Eihän mikään ikinä riitä.

Oon ajatellut, että haluaisin saada apua psykologilta tms, mutta en vielä. On sellainen ajatus, että täytyy nyt suorittaa tämä missio ja onnistua tässä ja sitten vasta voin luopua. Mutta kuten jo todettua, niin eihän se tuu niin menemään. Mikään ei riitä syömishäiriölle. Ei tule sitä "nyt onnistuin, olen riittävän laiha/pieninumeroinen, nyt voin luopua laihduttamisesta".

En tiedä. Kaihertaa se, että jos olenkin sairas vielä kymmenen vuoden päästäkin. En halua olla sairas äiti, enkä huono esimerkki. Oma äitini on ollut syömishäiriöinen. Saisinpa ketjun katkeamaan. Tiedän, ettei se 49 kiloa tee minua onnelliseksi. Mutta käännän katseeni, tähtäimeni siihen, kun en saa otetta tunteistani, kun en kestä omia tunteitani, kun koen epäonnistumista, kun parisuhde hiertää, kun sitä ja tätä. Automaattiohjauksella takaraivosta nousee vastaus kaikkeen: nyt en kyllä syö.

Yönälkää

Laihdutuskeinoni tällä hetkellä on n. 15 tunnin paasto päivittäin. En yleensä syö enää klo 17-18 jälkeen. Toissapäivänä söin lämpimän ruoan jo klo 16 enkä sen jälkeen syönyt enää mitään sinä iltana. Ei ollut toimiva juttu se. Koko yön heräilin ja olin aamulla voimaton.

Muuten pyrin syömään tavallisesti, noin neljä kertaa päivässä. Syön vaan alle kulutuksen. Oon yrittänyt, etten nyt alkaisi laskea kaloreita. Muistan, että se oli jotenkin niin raskas vankila ja vei hirveästi aikaa. Tenttimuistiinpanot yliopistoajoilta oli aina täynnä allekkainlaskuja, kun laskin ja tarkistelin yhtenään syötyjä kaloreita...

Paino sahannut nyt 54,2-54,7kg välillä. Tulisi nyt se 53kg alkava luku...

Toisella kierroksella

Oon sairastanut sekamuotoista, bulimiatyyppistä syömishäiriötä parikymppisenä ja parannuin suurinpiirtein vuonna 2011/2012. Tai sairaus meni remissioon.

Lihoin raskauden myötä 20kg, jotka ahdistuneena pudotin vajaan vuoden aikana pois. Jo ennen raskautta syömishäiriöajatukset tulivat uudestaan. Yritysaika oli henkisesti niin raskasta. Mutta nyt syömishäiriömeteli päässä on vain voimistunut ja tuntuu, etten enää ole terveen vaan sairastuneen puolella.

Kävin aikoinani terapiassa ja siksi ymmärrän itse asiassa ihan hyvin nytkin, että missä mennään ja miksi. En myöskään ole hapuileva teini, vaan aikuinen... vaikkei tämä siltä vaikuta...

Syömishäiriö puhkeaa, kun en jaksa kohdata todellisia ongelmia. Kasaantuu niin paljon solmuja ja sellaisia asioita, joita en jaksa kohdata. Niinpä käännän huomion laihdutukseen, jotta ei tarvitse kohdata todellisia ongelmia. Tuntuu, että laihduttamisesta saan onnistumista. Olen edes tässä hyvä! Painan nyt vähemmän kuin bulimia-aikoina.

///poistin kuvan.

Haluaisin oikeasti apua, mutta ei ole jaksamista kohdata asioita. Haluaisin mennä psykologille, mutta tuntuu, etten ole tarpeeksi sitä ja tätä. Oon ajatellut, että sitten, kun painan 50kg, ehkä sitten olen tarpeeksi laiha. Ja ehkä silloin saan hakea apua. En nimittäin halua olla tällainen esimerkki lapsilleni, jotka ovat onneksi vielä pieniä, alle kouluikäisiä.



Mutta se 50kg. Tiedän jo, ettei se riitä. Mikään ei riitä, kun vauhtiin pääsee. Välillä epäilen vaakaa, että miten se voi näyttää 54kg, kun näytän pallljon suuremmalta.

Sainpa kirjoitettua auki vähän ajatuksia.

Laihdutusblogi

On vaikea kirjoittaa, kun ei oikeastaan haluaisi kohdata omia ajatuksiaan. Tämä on laihdutusblogi, johon päivitän kuvia ja mittoja.

En nyt enempää kirjoita, vaan lisään vain pari kuvaa parin päivän takaa juuri ennen nukkumaanmenoa, kun oli jäätävä turvotus ja tunsin oloni suuuuureksi. Tipautan kuvat tähän talteen. ///poistin kuvat

Lähtökohdat

Mitat tällä hetkellä 171/54,5kg.

Tavoite 50kg. Miksi? Tiedostan, ettei tässä ole järkeä. Mutta, mikä saa jatkamaan, mitä saan laihtumisesta:

- hallinnantunteen
- onnistumisen kokemuksen
- meteliä päähän, etten kuule todellisia ongelmia
- laihan vartalon
- kokemuksen itsekurista

Jotain sellaista. Tiedän kyllä, että joskus tästä on päästävä, päästettävä irti, mutta nyt en halua. Haluan laihtua. En haluaisi haluta. En ole enää teini, enkä edes parikymppinen. Oon sairastunut teininä ja toipunut aika hyvin 25-vuotiaana, mutta tie on mutkainen...

Yritän, etten kävisi joka päivä vaa'alla. Mutta vaikka 1-2 kertaa viikossa. Ehkä huomenna.