Vihasta, tunteista, kiloista

Vihdoinkin paino taas 52 puolella. 52,8kg tänä aamuna, koska en eilen syönyt iltapäivällä oikein mitään.

Tänään on hirveän paha olla. Oon jotenkin täysin menettänyt kyvyn sanoa ääneen negatiiviset tunteet mun miehelle. Oon vaan vihainen, vihainen ja katkera. Niin paljon helpottaisi, kun saisi sanottua, mikä harmittaa, mutten vaan saa sanottua. Sitten kiehun sisältä ja taistelen viiltelyhaluja vastaan. Ja samaan aikaan vaikutan ulospäin ihan normaalilta. Pää ei kestä. Viiltelyhalut on aina syksyisin pahimmillaan.


H e n g i t ä n.


Se, että menisin esim. psykologille puhumaan asioista, vaatisi sen, että mun pitäisi pystyä sanomaan mun miehelle, että mun on paha olla. En missään nimessä pysty enkä halua salaa käydä. Enkä siis tosiaan edes pysty, koska lapset.

On just sellainen elefantti olohuoneessa tilanne kotona. Hirvee möykky, josta ei puhuta eikä sitä siks oo olemassakaan. Mut silti painaa niin helvetisti rintakehää.

Pakenen mittanauhan lukuihin, vaa'an numeroihin ja syyllisyys syömisestä vain kasvaa, sallittujen määrä kapenee... hädissäni hyppään laihdutuslaivaan, kun tuntuu, ettei tästä myrskystä muuten selviä.

Jumittaa

Paino jumittaa noin 53kg:ssa.

Tuntuu kuin alkaisi menkat, olin viikko sitten jo ihan varma, muttei ne alkaneet. Ei ole ollut menkkoja kahteen vuoteen, koska raskaus & imetys. Nyt ne varmaan yrittää palailla. Ehkä hormonitoiminnan käynnistymisetkin vaikuttaa nyt painon jumittumiseen.

Oon myös rikkonut mun polven. Siinä oli joku rustovaurio edellisen kerran, kun sairastin syömishäiriötä joskus vuonna 2010. Nyt jotenkin sattumalta vuosien jälkeen vaiva palasi. Ehkä yhteistä näille ajanjaksoille on ollut piittaamattomuus kivusta ja omasta hyvinvoinnista. Ei pitäisi juosta, jos sattuu, eikä varsinkaan väärillä kengillä. Kunpa tuo nyt kuntoutuisi tuosta kotikonstein.

Nyt en oo käynyt joka päivä vaa'alla, vaan ehkä 2-3 kertaa viikossa.

Stoppia

Äh. Ei oo tehnyt mieli kirjoittaa, kun paino sahaa ja syömiset on mitä sattuu. Kroppa huutaa hiilaria hädissään. Paino on noin 53-53,3kg paikkeilla, äh. Oli jo niin hyvä draivi. Aloin ajatella liikaa. Kun ajattelen, että en syö en syö en syö, niin aivot kuulevat vain SYÖ SYÖ SYÖ. Ei ne kuule sitä ei -sanaa. Voit kokeilla mitä tahansa muutakin hokea päivät pitkät mielessäsi, niin varmasti ajattelet vaan just sitä, mitä et haluaisi ajatella.

Suunta on niin kohti ahmimista nyt, tunnen sen nahoissani. Argh. Miten nyt saisikin itsensä ruotuun. Ehkä ruokapäiväkirjan avulla? Nyt kropan nälkäsignaalitkin on ihan sekaisin, kun välillä skippaan aterioita ja välillä syön tuplamäärän sit nälissäni äh. Aiemmin laihduin selvästi siksi, että söin säännöllisesti ja aika tavallisesti, mutta pienensin vähän määriä ja en syönyt iltapalaa.

Ryhtiliike nyt, ugh.

SOS

Älä tule paha syömishäiriö tule hyvä syömishäiriö.

Mieluiten laihuus, ei mitään häiriötä. Mutta se helvetin bulimia kolkuttaa nyt niin tossa ovella, että mayday mayday. Oon hokenut itselleni, että en saa oksentaa, en edes yhden kerran, koska se on ihan vissi juttu, että se toistuu ja oksentaminen vie kohti bulimiaa, kohti ahmimista ja lihomista.

Tässä istun keittiönpöydän ääressä, jossa just join kahvia ja söin lapsen kanssa jätskiä ja suklaata. Välittömästi olo on kuin 20kg olisi tullut kroppaan lisää. Ja mieleen hiipii, voisinko tai onnistuisinko salaa käydä oksentamassa. Ja että miksi menin ees syömään niitä, kun ei pitänyt.

Nuorempana hakeuduin avun piiriin juuri siksi, että halusin bulimiasta eroon, koska se haittasi mun laihdutusta. Sanoin suoraan terveydenhoitajalle, etten aio lopettaa laihduttamista, haluan vain ahmimisesta ja oksentamisesta eroon. Kun kerran alkaa oksentaa, niin helposti sallii itselleen ahmimisen, kun sellainen impulssi tulee. Ja siitä tulee helvetinmoinen kierre, jossa koko kroppa menee ihan seis. Ei kiitos!

Tulin nyt kirjoittamaan tätä, jotta takoisin järkeä päähäni: älä oksenna! Älä yhtään kertaa.

Paino ollut nyt 52,7kg. Eli suurin piirtein pysynyt nyt samoissa lukemissa. Nyt kun saisin jotain ryhtiä tähän syömiseen taas, niin pääsen 51 alkaviin numeroihin...

Laihoja vartaloita

Oon miettinyt sitä, että en näe itseäni peilistä laihtuneena, mutta en myöskään näe esim. muiden kuvista laihuutta. Jos esim törmää johonkin uutiseen "ennen ja jälkeen" jonkun julkkiksen anoreksia-ajalta, niin ei ne "laihat" kuvat näytä minusta laihoilta. Laitoin eilen tuohon sivupalkkiin kuvan Twiggystä nuorena ja tekstin."tätä kohti", mutta nyt kun katson sitä kuvaa, niin ei se näytäkään niin laihalta kuin tarkoitin. Saatteko yhtään kiinni, mitä tarkoitan? Toki niissä "photoshopatuissa" anoreksiakuvissa mallit näyttää laihoilta, mutta ne on vaan tyhmännäköisiä.

Oon yrittänyt etsiä kuvaa siitä, mitä oikein tavoittelen...

Tässä yllä on nyt hyvä esimerkki. Tää on se, mitä tavoittelen. Ensireaktioni on se, että tämän haluan, tuo on hyvä. Mutta hetken tuota kuvaa katsoessani mun aivot sanookin mulle, että eihän toi riitä, että voishan tosta vielä vähän...

Toisten vaa'alla

Anopin vaaka näytti tänä aamuna 52,6kg. Tuntuu uskomattomalta, että vaaka näyttää noin pientä lukua, kun oon viimeiset kymmenen vuotta painanut noin 56-62kg välillä jotain. Poislukien raskaudet, joissa oon painanut enimmillään n.77kg.

Mietin, että oonko laihtunut vaan ensin kaikki lihakset pois, että siitäkö johtuu, ettei peilistä näytä laihtuneelta.

Oon tehnyt nyt lähes joka ilta vatsatreeniä ja punnerruksia. Erilaisia vatsalihasliikkeitä 100-200 toistoa ja punnerruksia sen, mitä jaksaa. En jaksa vielä kuin ehkä kymmenen "miesten punnerrusta". Haaveilen, että oppisin vetämään leukoja, heh.

Bmi 17,92

Noniin, noniin. Paino 52,4 kg tänä aamuna.
Matkaa tavoitteeseen 2,7kg.

Mulla on ollut sellainen ajatus, että sitten riittää, kun mun mies tai mun ystävät huomauttaa painonlaskusta. Silloin sen täytyy olla totta, laihtumisen. Nyt on välillä vaikea uskoa vaa'an lukuja, kun peilikuva näyttää samalta kuin ennenkin. Tai välillä tuntuu, että mitä pienempi luku vaa'assa on, sitä pyöreämmiltä esim posket näyttää. Tiedän, ettei se ehkä ole totta, vaan kehonkuva alkaa vääristyä. Mutta pohdin välillä, että pitäisikö ostaa uudet paristot vaakaan, että voiko se pitää paikkaansa. Mutta kai se pitää, kun esim anopin vaaka näytti painoksivielä vähemmän...

Mies on itsekin pienikokoinen/hoikka ja on aina painanut vähän ja syönyt melko vähän. Uskon, että saisin mennä aika ohueksi, että hän huomaisi mitään. Mies kyllä oli superhyvä tuki, kun aiemmin parannuin bulimiasta. Nyt en ole halunnut kertoa. En ole kertonut kenellekään.